Takaisin uutisiin

Julkaistu 05.07.2024

Kisakallio yhteistyöhön Biddy Basketin kanssa

Kisakallion Urheiluopisto on solminut Biddy Basketin kanssa viisivuotisen yhteistyösopimuksen. Kisakallion myyntipäällikkö Jukka Katajan mukaan sopimus tulee vahvistamaan jo ennestään vahvaa yhdessä tekemisen kulttuuria.

- Elämyksiä, yhteisöllisyyttä ja kansainvälisiä kokemuksia. Siinä on Biddy Basket pähkinänkuoressa, kertoo Biddy Basket ry:n toiminnanjohtaja Pekka Hartikainen.

Kisakallion Urheiluopisto on solminut Biddy Basketin kanssa viisivuotisen yhteistyösopimuksen. Kisakallion myyntipäällikkö Jukka Katajan mukaan sopimus tulee vahvistamaan jo ennestään vahvaa yhdessä tekemisen kulttuuria.

- Tämä on Kisakalliolle jälleen hieno mahdollisuus, miten pystymme parhaiten palvelemaan ja tuomaan koripalloa lajina yhä laajemmalle kohderyhmälle, Kataja mainitsee.

 

Jo yli 70 vuotta Biddy-toimintaa

Biddy-toiminnan juuret ovat lähtöisin Amerikasta jo 1950-luvulta. Jay Archer loi pelin, jonka tarkoitus oli opettaa koripalloilun perustaitoja pienille tytöille ja pojille.

Suomessa Biddy Basket on vuodesta 1979 alkaen tarjonnut mahdollisuuden tutustua koripalloiluun sen kotimaassa Yhdysvalloissa. Hartikaisen mukaan turnausmatkat ovat pelaajille ikimuistoisia. Turnausmatkoja tehdään Yhdysvaltojen lisäksi Espanjaan.

Kataja kehuu Biddy Basketin toimintaa, joka tarjoaa lapsille ja nuorille hyviä muistoja sekä kehittää muutakin kuin koripallotaitoja.

- Parhaimmillaan turnausmatka voi auttaa itsenäistymisessä sekä innostaa myös kielten opiskeluun.

Monille matka turnaukseen onkin ollut kimmoke menestyksekkäälle urheilu-uralle. Jo yli 50 Biddy-turnaukseen osallistunutta nuorta koripalloilijaa on edustanut Suomea aikuisten maaotteluissa.
 

Mahdollisuuksia yli joukkuerajojen

Biddyn ideologiana on ollut alusta lähtien tarjota kaikille alle 13-vuotiaille pelaajille mahdollisuuksia yli joukkuerajojen. Toiminnassa korostuvat yhdessäolo, ryhmässä toimiminen ja sosiaaliset taidot.

- Kisakalliossa pääsemme nauttimaan hyvistä olosuhteista, järjestämään laadukkaita pelejä ja leirejä sekä tuomaan suomalaista koripalloa yhteen. Kisakallio on luotettava kumppani, jonka kanssa toimiminen on helppoa, Hartikainen kiittelee.

- Kisakallio on mainio kohtaamispaikka, jossa arvostetaan koripalloa lajina. Tämä on oikea koripallon koti.

Tositoimiin päästään Kisakalliossa jo syksyllä 2024.

 

Biddy Basketin tulevat leirit Kisakalliossa:

1.-tason leiri 13.-15.9. (perustekniikat: pysähdykset, liikkeelle lähdöt, suunnanmuutokset, heittotekniikat, syöttötekniikat, pallonkäsittely=kädenvaihdot.)

2.-tason leiri 27.-29.9. (perustekniikat: pelin ymmärrys, tilankäyttö ja taktiikka)

3.-tason leiri 21.-23.1. (joukkueen rakentaminen)

Biddy Basketin tiedote & ilmoittautumislinkki Kisakallion 1.-tason leirille:

https://www.biddyfinland.com/uutiset/316/biddy-basket-47-toimintavuoden-leiri-ilmoittautumiset-on-ava

Takaisin uutisiin