
27.05.2024
Pajulahden ja Kisakallion urheiluopistot yhdistyvät
Kolmen Kampuksen Urheiluopistosta alan suurin toimija Suomeen. Kolmen Kampuksen Urheiluopiston toiminta keskittyy Lahteen, Lohjalle ja Helsinkiin. Yhdistymisellä tavoitellaan entistä vaikuttavampaa toimintaa liikunnan ja urheilun kouluttajana ja kasvattajana sekä erilaisten urheilu- ja hyvinvointipalveluiden tarjoajana. Lisäksi yhdistymisen myötä syntyy maahamme uusi apurahasäätiö.

22.05.2024
Urheiluopistoverkosto koordinoimaan valmennus- ja johtamisosaamisen kehittämistä
Suomen Olympiakomitea ja Urheiluopistot ry ovat solmineet kahdeksanvuotisen puitesopimuksen, joka koskee valmennus- ja johtamisosaamisen valtakunnallista kehittämistä ja koordinointia. Sopimuksen tavoitteena on suomalaisen valmennus- ja johtamisosaamisen laadun kehittäminen yhdistämällä tehokkaammin urheiluopistojen koulutusosaaminen liikunnan ja urheilun toimintaympäristöjen – kuten seurojen – kanssa.

17.05.2024
Kisakallio isännöi curlingin EM-kilpailut marraskuussa Lohjalla
Kisakallion Urheiluopisto isännöi curlingin Euroopanmestaruuskilpailut marraskuussa 16.-23.11. Lohjalla.

16.05.2024
Kisakallio järjestää uuden kansainvälisen kesäleirin
8-16 -vuotiaille suunnattu, aivan uusi kansainvälinen kesäleiri Kisakallio International Pop Up School Summer Camp järjestetään Kisakalliossa 28.-31.7.

19.04.2024
JOUVA-hankkeessa kehitetään urheiluvalmentajien jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia
Jatkuva oppiminen urheiluvalmennuksen alalla (JOUVA) -hanke on käynnistynyt Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoituksella.