•  

Varaa nyt

1. Valitse laji

1. Ota yhteyttä

3. Jalkapallokentän varaaminen onnistuu vain puhelimitse. Haluamme varmistua että tekonurmikentän kaikki palvelut (alkuverryttelytilat, pukukopit, lajisi vaatima kalusto) ovat käytössäsi.

Jalkapallokentän varaukset ja tiedustelut:

Elina Kaukojärvi, avainasiakasvastaava

+358445846518

1. Ota yhteyttä

3. Padel-kentän varaaminen onnistuu vain puhelimitse. Ole reippaasti yhteydessä asiakaspalveluumme, niin katsotaan ensimmäinen sinulle sopiva vapaa aika!

Padel-kentän varaukset ja tiedustelut:

Kisakallion vastaanotto

(019) 31511

1. Ota yhteyttä

3. Tennis-kentän varaaminen onnistuu vain puhelimitse. Ole reippaasti yhteydessä asiakaspalveluumme, niin katsotaan ensimmäinen sinulle sopiva vapaa aika!

Tennis-kentän varaukset ja tiedustelut:

Kisakallion vastaanotto

(019) 31511

1. Ota yhteyttä

Jäähallin varaaminen onnistuu vain puhelimitse,
koska haluamme varmistua että halli on miehitetty ja kaikki palvelut (alkuverryttelytilat, pukukopit, lajisi vaatima kalusto) ovat käytössäsi.

Jäähallin varaukset ja tiedustelut:

Jenni Korhonen, avainasiakasvastaava

+358 44 584 9122

1. Ota yhteyttä

3. Beach volley -kentän varaaminen onnistuu vain puhelimitse. Ole reippaasti yhteydessä asiakaspalveluumme, niin katsotaan ensimmäinen sinulle sopiva vapaa aika!

Beach volley -kentän varaukset ja tiedustelut:

Kisakallion vastaanotto

(019) 31511

1. Valitse saapumispäivä

Valittuna:
Valitse saapumispäivä
Hakutuloksia (0 kpl)
Vapaana
Valittuna
<< Uusi haku

Tapahtumakalenteri

Tapahtumatyypit

Voit suodattaa tapahtumia valitsemalla yhden tai useamman tapahtumatyypin. Saat lisätietoa tapahtumasta klikkaamalla sitä kalenterissa.

syyskuu 2020

ma ti ke to pe la su
31. 1. 2. 3. 4. 5. 6.
7. 8. 9. 10. 11. 12. 13.
14. 15. 16. 17. 18. 19. 20.
21. 22. 23. 24. 25. 26. 27.
28. 29. 30. 1. 2. 3. 4.

Karhusaaresta Lohjalle

”Tänne me tulemme!”

Kisakallion rehtorina sekä Karhusaaressa että Lohjalla virkaa hoitanut Anneli Nokkala sanoo ”muistavansa kirkkaana sen hetken kun Kaarina Kari ihastui uuteen paikkaan Lohjalla”. ”Minä sinne Kaarinan vein Anna Lehtosen kanssa. Pikku-Fiatilla taiteiltiin paikalle, jossa ruoho kasvoi keskellä tietä, sellainen oli silloin yhteys Lohjalle. Olimme vyötäröämme myöten ruohossa, kuin niityllä,” Anneli Nokkala kuvaa hetkeä.

Jännitystä ei taatusti puuttunut tilanteesta, koska Kaarina Kari oli se visionääri ja toteuttaja, jonka sana oli monien mielestä enemmän kuin käsky, pikemminkin elämisen ohje, jota noudatettiin. Uutta paikkaa Kisakalliolle oli isompi naisryhmä puuhannut jo pitempään, mutta ”kaikki pelkäsivät ilmoittaa Karille tällaisen hankkeen olevan tekeillä, eli ollaan myymässä ikään kuin Kaarina Karin lasta ja hankkimassa uutta”. ”Minä tarjouduin viemään Kaarinan sinne, koska olin muiden kanssa eri mieltä hänen suhtautumisestaan”, Anneli Nokkala kertoo.

”Oli syksy ja ruska-aika ja se Maikkalanselän tausta oli todella kaunis.” Anneli Nokkalan mukaan maisemassa oli jotain samaa tuntua kuin Lapin tuntureissa. Silloin Kaarina Kari yhtäkkiä pysähtyi, kääntyi ja sanoi että ”Anneli, tänne me tulemme ja sinäkin saat kunnon asunnon!” ”Kaarina Kari ymmärsi oikein hyvin, ettei Kisakallion tulevaisuus voinut olla saaressa, varsinkin kun oli tullut valtionavun taannut urheiluopistolaki. Hän oli jo aiemmin kysellyt miehiltä saaren sopivuutta urheiluopiston paikaksi ja K E Levälahti oli kirjeellä vastannut ymmärtävänsä että Karhusaari on hieno ja romanttinen paikka, mutta urheiluopistoksi se ei sovi”, Anneli Nokkala kertoo muutoksen taustoista.

Ja vaikka vieminen Lohjalle saattoi olla Kaarina Karille yllätys, muutostarve sitä tuskin oli; visionääri oli kyllä selvillä tilanteesta. ”Mielestäni Kaarina Kari oli tyytyväinen valintaamme. Hänestä tuli suvaitsevampi vuosien saatossa, eikä hän koskaan vastustanut, jos kysymys oli Kisakallion edusta kuten monissa muissa asioissa aikaisemmin. Kaarinan kyky nähdä tuli silloin hyvin esille. Hän hyväksyi Karhusaaresta luopumisen heti, mikä oli oikeastaan aika liikuttavaa, omaa lastahan siinä myytiin”, Anneli Nokkala korostaa.

 

Saarelta lähtiessämme jouduimme jo veneellä rikkomaan ohutta jäätä, talvi oli taas tulossa Karhusaareen.

 

Kymmenen vuotta ”saaristolaistyttönä”

Anneli Nokkala tuskin pani pahakseen saadessaan ”Lohjan niityllä” Kaarina Karilta lupauksen uudesta asunnosta. Karhusaareen Anneli päätyi vuonna 1956. Oli juuri auskultoinut tyttönorssissa ja valmistautui etsimään töitä ”maalta” Helsingin ulkopuolelta saadessaan kuulla että Kisakalliossa oli vastikään täytetty paikka uudelleen vapaa, koska siihen valittu porilainen lähteekin jo kesäkuussa muualle. ”Huvittavaa loppujen lopuksi oli se, että ollessani kaikkien papereitteni kanssa Kaarina Karin luona Töölössä paikkaa hakemassa, tämä halusi ensimmäisenä tietää onko mieheni urheilumiehiä. No siihen aikaan kotipaikkakunnallamme Humppilassa kaikki urheilivat, mieheni kymmenotteli ja oli lääkäri – se riitti Kaarinalle, papereita ei katsottu”, Anneli Nokkala kertoo valinnastaan.

Nokkalan perhe asui Karhusaaressa kaikkiaan kymmenen vuotta. ”Olot olivat alusta lähtien vaatimattomat, mutta ei nuoripari niin paljon tarvinnut. Asuimme oppilasasuntolan päädyssä ja miehelläni oli siellä myös ’vastaanotto’. Erityisesti sinne tulivat Kaarina Karin vanhat tädit. Kaikki meni yleisen harrastuksen piikkiin, ei korvauksia. Kisakalliossa kyllä puolisoita käytettiin häikäilemättömästi hyväksi, mutta olivathan he aikuisia miehiä.” 

Nokkalan perheeseen syntyi Karhusaaren aikaan myös kaikki kolme lasta. Anneli Nokkala muistaa hyvänä esimerkkinä Karhusaaren monista tapahtumista miten nuorimman syntyessä tammikuussa auton pakoputkeen meni vettä jäätiellä ja se juuttui siihen. ”Siinä olimme vauvan kanssa kolmistaan kunnes talonmies haki talon pienen rekisteröimättömän kuorma-auton ja sai meidät vedetyksi pois. Mieheni sanoi että siinä oli varsinainen saaristolaistytön kotiinpaluu.”

Anneli Nokkala toistaa päässeensä siis miehensä urheiluansioilla Kisakallion johtajan virkaan. ”Alussa virallinen titteli oli johtaja ja se muuttui rehtoriksi vasta vuonna 1962 kun syntyi laki urheiluopistojen valtionavusta. Minäkin olin mukana lakityöryhmässä mm. Vierumäen Tauno Viertolan kanssa.” Tuolloin Suomessa alkoi olla kymmenkunta opistoa ja Kisakallio pääsi toimintansa vuoksi mukaan. Oli kuitenkin vähitellen entistä selvempää että Karhusaari alkoi olla riittämätön paikka todelliselle urheiluopistotoiminnalle. Alkoi uuden paikan etsintä, joka päättyi Anneli Nokkalan osalta marraskuussa vuonna 1966, kolmas päivä. ”Saarelta lähtiessämme jouduimme jo veneellä rikkomaan ohutta jäätä, talvi oli taas tulossa Karhusaareen.”

 

Sienimahdollisuus ei ratkaissut

Uutta paikkaa opistolle lähdettiin etsimään harpin avulla. ”Piirsimme ympyrän sadan kilometrin säteellä Helsingistä, koska johtoporras asui Helsingissä ja menisi vaikeaksi, jos etäisyyttä tulisi enemmän”, Anneli Nokkala kuvaa prosessin alkua. Mitä enemmän naisjoukko kierteli, sen selvemmin uusi paikka painottui Lohjan suuntaan ja alueelle. Katseltiin useampiakin paikkoja ja eräs 12 hehtaarin tontti tuntui kiinnostavalta, mutta vasta tavallaan ”tuttavankauppaa” tietoon tullut alue vaikutti sopivalta. ”Kaarina Karin jälkeen Kisakallion valtuuskunnan puheenjohtajaksi tulleen Maija Saaren veli asui kenraali Jarl Lundqvistin huvilan huvilassa. Veli oli valittanut että kenraali aikoo myydä paikkansa ja näin tieto tuli tontista johtokuntaan. Tontin koko oli 24 hehtaaria ja hintapyyntö sama kuin puolet pienemmästä vastarannalla.” 

Anneli Nokkalan mukaan siinä vaiheessa naisryhmälle tuli ”pupu pöksyyn”. ”Tuli epäilys, että sakkia vedettiin höplästä ja ennen kaikkea huoli siitä mistä rahat. Tontin myynti ei koskaan ollut julkisuudessa, hintapyyntö oli 13 miljoonaa markkaa tai aluksi itse asiassa 12 miljoonaa, mutta miljoona tuli lisää naisten jahkaillessa.”

Edessä oli ankara rahapohdinta kuten Karhusaarenkin kohdalla. Elettiin vuotta 1964 ja kenraalikin kuoli pian kaupanteon jälkeen. Kenraali oli ollut voimakkaasti luonnonsuojelija ja sen vuoksi yhtään puuta ei ollut saanut katkaista alueelta ja puutarhakin oli villissä tilassa, minkä naiset saivat kokea esitellessään paikkaa Kaarina Karille. Kaarina Karilta kaiken heinän keskellä saatu ”siunaus” oli siinä vaiheessa helpottava tekijä.

”Karhusaari saatiin myytyä väliportaan kautta, pankit lupasivat tulla mukaan, kunhan saadaan tarvittavia nimiä ja rahaa todella haettiin kaikin keinoin. Oli kaikenlaisia hankkeita kuten seinätiilien myynti ruokalan paikalla; satasella sai nimensä ja tiilen seinään ja lopulta seinä oli nimiä täynnä. Nyt sitä seinää ei enää ole, vaan paikalla on kanttiini”, Anneli Nokkala sanoo.

Anneli Nokkala haluaa myös korjata aika ajoin esiintyvän väitteen että Lohjan paikan valintaan olisivat vaikuttaneet paljon mainostetut omenat ja sienimaastot. ”Ne eivät liity valintaan mitenkään, vaan olivat lähinnä Kaarina Karin sisärenkaan ihastus, aika ison ryhmän, joka tuli usein talkoisiin ja teki kyllä aina töitä.”

Uuden Kisakallion rakennustyöt saatiin valmiiksi vuonna 1966 ja se aika kuuluisa muutto tapahtui juuri 3. marraskuuta, jolloin meren jää oli jo siis ehtinyt kevyeen peitteeseen.

 

Kaarina seisoi räntäsateessa kädessään yksi kivi siitä kassista ja totesi että ´nyt panemme lieriöön myös palan vanhan Kisakallion peruskalliota, jotta uusi opisto kasvaa samojen periaatteiden mukaan´.  

Karhusaaren kiviä lieriöön

”Minun kauteni uuden Kisakallion johtajana oli keksimisen aikaa. Ilman kekseliäisyyttä ei olisi tultu toimeen saaressa, eikä alkuaikoina Lohjallakaan. Ensimmäinen vuosi oli kova, koska toiminta kaksinkertaistui, mutta väkeä ei tullut yhtään lisää”, sanoo Anneli Nokkala, jonka mukaan uuden Kisakallion ensimmäisenä päivänä opisto ei ollut ollenkaan valmis. ”Tie oli tekemättä ja tulimme kaiken kuran läpi sisälle, jossa yhä oli työmiehiä. Talvi tuli juuri sinä yönä ja sohjo ja räntä jatkuivat. Kaikki olivat kuitenkin innostuneita, oli uudet työpaikat ja tilat, minäkin muutin virka-asuntoon. Myös pitkän kurssin tavarat tuotiin. Kurssi oli tehnyt viimeiseen päivään asti töitä saaressa ja teki lopulta 40 päivää enemmän kuin muut kurssit, mutta kurssilaiset olivat hekin innostuneita muutosta uuteen”, Anneli Nokkala muistelee.

 

Tie oli iso asia, etenkin viimeiset kolme kilometriä. ”Kun opistoa tehtiin, ei urakoitsija varmaan ollut etukäteen käynyt paikalla ja se kaarihalli, joka sinne tuotiin, oli Rajamäen jälkeen Etelä-Suomen toinen. Urakoitsija oletti että sinne on tie ja olihan sinne, mutta kurjassa kunnossa ja kaarien tuominen oli varsinainen show. Lohjalta viimeiseen tienhaaraan asti olivat kaikki puhelin- ym. -linjat kovilla venyessään kaarien mukaan, mutta mutkasta kohti Kisakalliota alkoivat vasta isot ongelmat. Kuljettajat sanoivat suoraan, ettei sinne voi ajaa ja urakoitsija joutui ajamaan kymmeniä kuormia sepeliä ennen kuin lasti saatiin perille. Toki siinä samalla tiekin parani, mutta oli sen kuorman ajaminen suorastaan hengenvaarallista.”

Seuraavassa vaiheessa yritettiin saada tiehen myös valtion osuutta, mutta kun hanketta hoitanut insinööri kuoli, suhtautui seuraaja aluksi negatiivisesti asiaan. Piti käyttää vähintäänkin lievää korruptiota ja kutsua kyseinen insinööri talvella 1967 vaimoineen viettämään talvipäivää Kisakallioon. ”Puoli vuotta myöhemmin uudessa tapaamisessa insinööri jo tuumasi että pitäähän teidän se tie saada”, Anneli Nokkala kertoo esimerkin ”keksimisen ajasta” opiston alkutaipaleella.

Apua tuli myös muualta. Esimerkiksi Kaartin pioneeripataljoonan 40 varusmiestä oli ruoka- ja saunapalkalla rakentamassa kuntopolkuja – lupa niihin piti hakea seitsemältä eri maanomistajalta. Kallu Tuominen taas konsultoi miten palloiluhallin lattian piti olla venäläistä hienosyistä, hitaasti kasvanutta puuta, jotta se ei kuivuessaan rakoilisi. Ongelmia oli myös veden kanssa. ”Lohjalle tehtiin porakaivo, josta aluksi tuli jopa aivan hirveästi vettä, mutta sitten vesi loppui salaojituksen ohjattua sen tehokkaasti ohi talon; oli rakennettava säiliöitä ja puhdistuslaitos järviveden käyttämistä varten ennen kuin porakaivokin taas toimi, mutta samalla käyttö kasvoi ja kaikkia tarvittiin.”

Anneli Nokkala korostaa useamman kerran että Kaarina Kari oli se visionääri, joka näki Kisakallion mahdollisuudet ja Karin toiveet kyllä aina täytettiin, esimerkiksi silloin kun uuden Kisakallion peruskiveä muurattiin. ”Kaarina soitti ja käski ottaa kiviä mukaan sieltä vanhasta opistosta. Ei sanonut miksi, mutta minä toin jenkkikassillisen kiviä muuraustilaisuuteen. Oli syksy 1965 ja kauhea keli ja kuten oli tapana, peruskiveen laitettiin lieriö, jossa oli rahaa ynnä muuta. Kaarina seisoi räntäsateessa kädessään yksi kivi siitä kassista ja totesi että ´nyt panemme lieriöön myös palan vanhan Kisakallion peruskalliota, jotta uusi opisto kasvaa samojen periaatteiden mukaan´.

”Me emme Kaarinan puhetta kyseenalaistaneet. Tosin sinne lieriöön menivät myös minun mieheni rahat, koska henkilö, jonka piti tuoda ne rahat ja muut lieriön tarvittavat jutut, ajoi harhaan, eikä ehtinyt ajoissa paikalle”, Anneli Nokkala naurahtaa muistoille, joita hänellä riittää sekä saaresta että uudesta kisakalliosta.