Takaisin uutisiin

Julkaistu 16.09.2024

Kisakallion blogi: Nopeusominaisuuksien kehittymisen seuranta harjoituskaudella

Tunnetusti sisäpalloilulajien kausi päättyy Suomessa yleensä kesän kynnyksellä ja jatkuu syksyllä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kesän korvilla joukkueharjoitusten määrä lajin parissa hieman vähenee ja keskitytään lajin vaatimusten pohjalta fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen seuraavaa kautta varten.

Joukkuelajeissa oman haasteensa kesän ajan harjoitusohjelmien rakentamiseen asettaa joukkueen sisäinen vaihtelu eri ominaisuuksien suhteen. Toiset tarvitsevat esimerkiksi enemmän voimaharjoittelua ja toiset taasen nopeusharjoittelua. Tämän lähtökohdan määrittäminen ja kokonaisuuden rakentaminen niin että yksilöllinen harjoittelu joukkueen sisällä saadaan mahdolliseksi, on avain onnistuneeseen kehittävään kesäharjoitteluun.

Liikuntatieteellisen seuran laatimissa “Kuntotestauksen hyvät käytännöt” ohjeissa on kuvattuna testauspalveluketju, josta voidaan poimia muutama tärkeä kohta ohjaamaan harjoittelun suunnittelua. Lähtökohtaisesti tulisi olla tiedossa mikä tavoitetila tulevalle harjoituskaudelle on sekä joukkue-, että yksilötasolla. Tavoitteen asettelu yhdessä joukkueen kanssa, mutta myös yksilötasolla määrittää yleensä selkeästi tekemisen laadun ja lopulta saavutetut tulokset. Kun tavoite on selkeä, on myös sopivien testien valinta yleensä helpompaa.

Testien valinnassa ammattilaisten hyödyntäminen on aina suositeltavaa, koska esimerkiksi lajiliittojen hyvin rakennettuja testipaketteja on suhteellisen helppo täydentää spesifeillä tavoitetilaan sopivilla mittareilla, kun ne vaan tunnistetaan oikein. Näiden lisäksi aiemmat tulokset ja niihin vertailu tulisi aina pitää mukana, jotta nähdään missä ollaan menossa - erityisesti nuorten urheilijoiden osalta. Tähän liittyy olennaisesti edistys kansallisen tietokannan rakentamisessa, jonka avulla urheilijan ja valmentajan olisi helpompi käsitellä tietoja ja seurata omaa kehitystä. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, harjoitusohjeet jotka perustuvat kaikkiin kolmeen edellä mainittuun kohtaan, eli

  • 1. Tavoite
  • 2. Oikeiden asioiden arviointi ja
  • 3. Kehitysvaihe.

Monissa lajeissa, erityisesti pallopeleissä on käytössä sekä nopeustestejä, joissa useimmiten mitataan aikaa tietyn matkan juoksemiseen, että suunnanmuutostestejä joissa edelliseen on lisätty yksi tai useampi käännös. Nopeustestit sellaisenaan ovat hyvin perusteltuja, koska tutkimukset eri lajeista osoittavat että hyvät nopeusominaisuudet lähtökohtaisesti ennustavat suorituskykyä ja menestymistä. Valmennuksessa painopisteen olisi hyvä olla erityisesti juniorivaiheessa pelaajakehityksessä ja erityisesti tästä syystä nopeustestituloksen ymmärtäminen myös syvemmällä tasolla olisi hyödyllistä.

Kisakallion kehittymisen seurannan tiimi on kesän aikana kehittänyt palvelutarjontaa nopeus- ja voimatestauksen suhteen. Urheilijoiden on nyt mahdollista suorittaa perinteisiä testikokonaisuuksia nopeuden ja räjähtävyyden suhteen niin että palautteessa käydään läpi myös olennaisia voimantuottoon liittyviä ominaisuuksia. Näin harjoittelun ohjaus on yksilöllistä ja kohdistuu yksilön kohdalta tärkeimpiin asioihin. Valmentajan työtä helpottaa ja tehostaa mahdollisuus jakaa harjoitusryhmää eri ominaisuuksien tarpeiden mukaan pienryhmiin.

Laadukas kehittymisen seuranta, kuten LTS:n ohjeistuskin kertoo, perustuu siihen että testattava saa testituloksistaan palautteen, joka huomioi hänen taustansa ja tavoitteensa. Pureutumalla nopeuden testaamisessa edes hieman tarkemmin eri osa-alueisiin, motivaatio harjoitteluun lisääntyy, harjoittelun laatu paranee ja mikä tärkeintä, seuraavalla kaudella urheilijat ovat pystyneet saavuttamaan seuraavan askeleen urallaan tehokkaammin. Vain tulokseen tuijottaminen on seuraus, mutta todellinen syy mitattuun lukemaan löytyy pintaa syvemmältä. Tällöin vastataan kehittymisen seurannan tärkeimpään kysymykseen - miksi testataan?

Kirjoittajat: 

Aki-Matti Alanen, Urheilun ja liikunnan kehityspäällikkö, Kisakallion Urheiluopisto, PhD in Kinesiology

Markus Saaristo, Valmennuksen ja kehittymisen seurannan asiantuntija, Kisakallion Urheiluopisto LitM

Anne Rikala, Valmennuksen ja kehittymisen seurannan asiantuntija, Kisakallion Urheiluopisto, LitK

 

Katso video, missä Aki-Matti ja Markus kertovat kehittymisen seurannasta Kisakalliossa:

 

Kysy lisää Kisakallion kehittymisen seurannan mahdollisuuksista:

anne.rikala@kisakallio.fi tai testauspalvelut@kisakallio.fi

Takaisin uutisiin