Koulutuksen tarkoitus ja tavoite? Liikunnan ammattitutkinto on näyttötutkintojärjestelmään kuuluva ammatillinen aikuiskoulutus. Työssä, muussa käytännön elämässä sekä koulutuksessa hankittu ammattitaito osoitetaan näytöin. Kisakallion Urheiluopisto järjestää aikuisliikunnan osaamisalan valmistavaa koulutusta. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia ja osaamista aikuisten terveyttä- ja toimintakykyä edistävän liikunnan, ikääntyneiden ja soveltavan liikunnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja kehittämiseen. Valmistavan koulutuksen voi suorittaa myös oman työn ohessa ja se valmistaa opiskelijoita näyttöjen suorittamiseen. Tutkinnon suorittajille laaditaan henkilökohtainen opiskelu- ja näyttösuunnitelma. Tutkinnon voi suorittaa myös pelkkinä näyttöinä.
Kohderyhmä? Tutkinto on tarkoitettu aikuisten, ikääntyneiden ja soveltavan liikunnan parissa työskenteleville tai alasta kiinnostuneille. Näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen hakeutuvilta edellytetään työn tai harrastusten kautta saatua alan työkokemusta ja koulutusta. Liikunta-alan ohjauskokemus tai mahdollinen työpaikka katsotaan hakijalle eduksi.
Mihin työtehtäviin? Liikunnan ammattitutkinnon suorittaneet toimivat terveyttä edistävän liikunnan tehtävissä eri liikunta- ja vapaa-ajan organisaatioissa ja järjestöissä, sosiaali- ja terveysalan yhteisöissä ja yrityksissä, projekteissa ja hankkeissa tai itsenäisinä yrittäjinä.
Koulutuksen sisältö? Koulutus koostuu tutkinnon osista, joita ovat toimintaympäristön hallinta, terveyttä edistävä liikunta, aikuisliikunnan ohjaaminen ja yrittäjyys.
Koulutuksen toteutus ja opiskelutapa? Koulutus toteutetaan vuoden mittaisena monimuoto-opiskeluna muodostuen lähi- ja etäjaksoista. Lähiopetusjaksot pidetään Kisakalliossa. Etäjaksoilla tehdään oppimistehtäviä ja suoritetaan työssäoppimista alan työpaikoilla.
Koulutuksen hinta? Koulutuksen hinta on 600 €, joka sisältää materiaalin ja tutkintomaksun 50.50 € Opetushallitukselle. Majoitus ja ruokailu opiskelijahinnalla Osallistuminen tutkintotilaisuuksiin/näyttöihin ilman valmistavaa koulutusta on 900€ tai 250€/tutkinnon osa sisältäen tutkintomaksun 50.50€ Opetushallitukselle.
Koulutuksen toteutus? Hakuaika 1.4. - 2.9.2010. Koulutus alkaa 11.10.2010 ja päättyy 29.9.2011.
Hakeminen?TULOSTA HAKULOMAKE TÄSTÄ! Koulutukseen haku on 3.9.2010 mennessä erillisellä hakulomakkeella. Arvioi tämän lisäksi oma osaamisesi Opetushallituksen www.osaan.fi –sivuilla ja liitä tulokset hakemuksen liitteeksi. Vain liitteineen toimitetut hakulomakkeet käsitellään. Hakulomakkeen voi tilata tarvittaessa myös Kisakallion Urheiluopiston opintotoimistosta: opintotoimisto@kisakallio.fi tai 019-3151 220.