Meikäläiset liikkeelle!

Me kaikki tiedämme, että liikunta on terveellistä ja monella tapaa hyödyllistä. Silti 2,1 miljoonaa suomalaista viettää fyysisesti niin passiivista elämää, että terveys on vaarassa. Tee nyt tervehdyttävä päätös ja nouse sohvalta tai konttorituolilta elämäsi liikkeeseen! Elämäntaparemontin tueksi saa uutta intoa, tietoja, taitoja sekä harjoituskavereita Kisakallion Urheiluopiston Meikäläisen kuntokurssilla.

Liikkuva ihminen voi paremmin

Liikkuva ihminen voi tutkimusten mukaan paremmin ja on itsensä kanssa hyvissä väleissä.
- Omista tavoitteista ja kehon kuuntelusta lähtöisin oleva motivaatio kantaa pidemmälle kuin pelkkä yhteisön paine, kertoo Kisakallion kuntokursseja vetävä Sarita Sahsltröm. Liikunnan tuoma hyvä olo motivoi ottamaan lisää askeleita, itselle sopivassa tahdissa. Erilaisissa huhkinnoissa, hikoiluissa, rytmeissä, peleissä ja seuroissa koetut hetket antavat kokemuksia oman kropan rajoista. Onnistuneet haasteet, rentoutumisen kokemukset tai silmiä hivelevät luontokokemukset voivat rohkaista ponnistuksiin myös muilla elämänaloilla. On vain uskallettava kokeilla uusia lajeja tai ajatella oman elämäntilanteen mahdollisuuksia tai tarpeita. Tylsistyttävään tilanteeseen voisi hakea liikunnasta säpinää, kun taas kiireiseen elämään sopisi letkeä ja rento laji. Voisiko taiji, kuntonyrkkeily, salsa vai eräretkeily tuoda elämään uusia säväyksiä?

Kisakallion Urheiluopisto kannustaa syyskuntoiluun kaikkia meikäläisiä.
– Liikuntaharrastuksen aloitusinto on usein liiankin kova, mutta omalle kuntotasolle sopivalla menemisen tahdilla pääsee leppoisammin ja turvallisemmin tuloksiin, muistuttaa fysioterapeutti Sarita Sahlström. Kuntotaso testataan Kisakallion testausasemalla ja sen perusteella kuntokurssilainen saa omalle tasolle sopivat harjoitusohjeet sekä neuvot. Meikäläisten ryhmässä kokeillaan yhdessä uusia lajeja ja tarkistetaan lajitekniikat tehokkaaseen harjoitteluun.

Meikäläisen kuntokurssi 29.8., 12.9., 17.10., 14.11., 12.12.2007
- syyskuntoiluun uutta puhtia ammattilaisen neuvoin!

Millaisella vauhdilla liikkua ja kuinka paljon, että saisi lisää puhtia ja energiaa elämään? Kaipaisitko uusia lajeja ja tekniikkavinkkejä? Kurssiin sisältyy alku- ja lopputestaus, henkilökohtaiset harjoitusohjeet sekä kolme erilaista lajitapaamiskertaa (sykeseuranta, lihasvoima, venyttely).

Ohjaajana Kisakallion liikuntaneuvoja. Hinta 110 € sis. ohjauksen, kuntotestit ja lajivälineet.

Kisakallion Urheiluopisto, Lohja

Lisätiedot: Puh (019) 31 511 tai asiakaspalvelu@kisakallio.fi